PALVELUNI
“Ainoa tapa auttaa toista ihmistä on katsoa rakastavasti ja kiireettä vierestä hänen kamppailuaan ja uskoa, että hän onnistuu siinä.”
![]()
MITÄ TARJOAN
Tarjoan aikaa, rauhaa ja kohdatuksi tulemista eri muodoissa. Se muodostaa tilan, jossa on mahdollista kuunnella omia tarpeita, toiveita ja unelmia. Kokemukseni mukaan sieltä löytyvät tarvittavat vastaukset ja siellä asustaa ihmisen luovuus, elämänvoima ja tasapaino.
![]()
KENELLE PALVELUT ON SUUNNATTU
Kutsun luokseni ihmisiä, jotka haluavat elää itsensä näköistä elämää. Tähän liittyy valmius tutkia ja kyseenalaistaa omia uskomuksia ja rajoja sekä kokeilla uudenlaisia ratkaisuja myös käytännössä. Palveluni on suunnattu ihmiseltä ihmiselle. Niille ei ole tiukkaa konseptia, ja jokainen kohtaaminen saa muodostua juuri oman näköisekseen. Olen kuitenkin pyrkinyt hahmottelemaan näille sivuille yleisesti käyttämäni työskentelytavat helposti ymmärrettävään muotoon. Niitä vasten on ehkä helpompi hahmottaa, mikä olisi sinulle sopiva tapa juuri nyt.
![]()
VASTIKKEETTOMUUS
Työni on minulle kutsumus. Koska en myy mitään, en myöskään aseta palveluilleni hintaa. Uskon, että vain niin voi tapahtua jotakin sellaista, mikä on puolin ja toisin korvaamattoman arvokasta. Sinä päätät kohtaamisemme jälkeen, haluatko minulle jotakin antaa, ja minä luotan sinun arvioosi. Työskentely perustuu molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen kaikilta osin, eikä se edellytä minkäänlaista sitoutumista. Lue lisää vastikkeettomuuden periaatteesta ja merkityksestä täältä.
![]()
YRITYKSILLE
En ole yrittäjä, mutta tarjoan palveluitani myös yrityksille. Olen kiinnostunut uudenlaisen työpaikkakulttuurin rakentamisesta, jossa ihmisten luovuus ja elinvoima pääsevät kukoistamaan. Minut voi palkata osa-aikaiseksi ja/tai määräaikaiseksi Business Life Coachiksi, joka auttaa ja tukee yritysten avainhenkilöitä ja työntekijöitä arjen haasteissa. Olen myös avoin hallitustyöskentelylle. Erityisesti minua kiinnostavat yhtiöt, jotka etsivät uudenlaista näkemyksellisyyttä henkilöstön kokonaisvaltaisen henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi ja luovuuden vapauttamiseksi.
Pystyn monipuolisen taustani vuoksi toimimaan niin johdon sparraajana kuin henkilöstön tukena. Yksilövalmennusten ja työnohjauksellisen toiminnan lisäksi pystyn toimimaan terapeuttisena tukena haastavissa tilanteissa niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Olen elämäni aikana esiintynyt erilaisissa yhteyksissä, ja olen tarpeen mukaan käytettävissä myös puhujana, työpajojen vetäjänä tai piirityöskentelyn ohjaajana.
![]()
PALVELUT
![]()
KOHTAAMINEN JA ÄÄNEN AVAUS
Kiireetön kohtaaminen on kahden ihmisen välinen hetki, jossa sinun tarpeesi määrittävät tapaamisen keston.
![]()
SYVÄSUKELLUS
Suurimmat pelkomme ja kyvykkyytemme sijaitsevat alitajunnassamme. Sinne on eksyttävä ja siellä mikään ei ole sitä miltä näyttää.
![]()
HENGÄHDYSTAUKO
Henkilökohtainen miniretriitti täysihoidolla sinun näköisesti ja sinun tahdissasi.
![]()
KOTIKÄYNTI
Jos sinun on vaikea irrottautua arjen pyörityksestä, voit kutsua minut luoksesi.
![]()
HYVÄN ELÄMÄN ALKEET
Omien kokemusteni kautta muotoutunut viitekehys hyvälle elämälle auttaa jos kaipaat rakennetta omaan elämääsi.
![]()
YRITYKSILLE
Palkkaa minut In-house Business Life Coachiksi tai hallituksen jäseneksi yritykseesi.
![]()
