Kohtaamme siellä, missä rauha viihtyy

 Annetaan kiireen väistyä

Sinä tiedät, milloin tarvitset kanssakulkijaa. Myös minä tiedän, minne minun milloinkin kuuluu mennä ja missä minun kuuluu olla. Jotta kohtaamisesta voi muodostua rakkaudellinen, kummallakaan ei voi olla kiire. Minulle kaiken keskiössä on rauhan ja kiireettömyyden tila. Niinpä emme kohtaa, jos se ei tunnu oikealta. En myöskään välttämättä pysty heti olemaan sinulle avuksi, vaikka haluaisinkin. Usein on niin, että sinun yhteydenottosi on ensimmäinen askel, joka käynnistää prosessin. Se voi olla pitkäkin, mutta kun aika on kypsä, kohtaamme kyllä. Jos kohtaamisen aika ei jostain syystä ole heti, saattaa myöhemmin olla minun vuoroni ottaa yhteyttä sinuun, ja kysyä onko asiasi vielä ajankohtainen?

En tee tätä rahasta ja siksi sillä, mitä tarjoan ei ole hintaa. Toisaalta palveluillani ei myöskään ole mitään kiireettömyyttä ja rakkaudellisuutta kummallisempaa asiakaslupausta. Jos se, mitä teen, kutsuu tai puhuttelee sinua, ota yhteyttä ja kerro tilanteestasi ja siitä mitä tarvitset. Toimin pääosin Etelä-Suomen alueella, mutta liikun myös jonkin verran ympäri Suomea sen mukaan, mikä minua milloinkin kutsuu. Sinun yhteydenottosi on yksi tienviitta minun matkallani. Yhteydenotto tai kohtaaminen ei myöskään edellytä, että sinun pitäisi jotenkin järjestää elämääsi hengähdystauko, vaan se voi tapahtua keskellä sinun normaalia arkeasi. Tärkeintä on, että sinulla on halu kohtaamiselle kanssani. Se riittää.

Elän luottamuksen ja johdatuksen tilassa ja uskon sen kuljettavan minut oikeisiin paikkoihin ja oikeiden ihmisten luokse oikeilla hetkillä. Koen, että näin minä olen lupautunut elämään. Intohimoni on tutustua ihmisiin ja jakaa heidän kanssaan yhteinen merkityksellinen taival elämän varrella. Uskon, että niin voimme osoittaa toisillemme aitoa välittämistä ja jakaa tärkeitä kokemuksia puolin ja toisin.

Haluan toiminnallani tuoda maailmaan valoa, toivoa ja inhimillisyyttä, joka ei ole sidottu markkinatalouden eikä yhteiskunnan, tai minkään muunkaan ihmisen luoman instituution, lainalaisuuksiin. Haluan, että tekemiseni voi vapaasti kummuta rakkaudesta, ihmisyyden ytimestä ja elämän kunnioittamisesta sen kaikissa muodoissa. Meissä jokaisessa on kaikki jo valmiina, mutta ihmisyyden kiireiden keskellä sitä on joskus kovin vaikeaa löytää. Minäkin olen keskeneräinen ja teen tätä myös ymmärtääkseni paremmin itseäni ja omaa ihmisyyttäni.

Toimin kiinteästi omasta asuinpaikastani käsin, minkä lisäksi voimme sopia erilaisista kohtaamispaikoista ympäri Suomea. Silloin tulee toki maksettavaksi kuluja, joista pitää myös sopia. Voimme siis kohdata minun luonani, yhdessä sopimassamme paikassa, tai minä voin tulla sinun luoksesi. Olen avoin uusille kohteille, joten jos sinulla on sopiva kohtaamispaikka mielessäsi, ota minuun yhteyttä ja ehdota omaa suosikkipaikkaasi!

 

 

Scroll to Top