Kuka
olen?

TUUKKA FABRITIUS

Henkiselle parantamistyölle omistautunut rakkauden ja rahoitusalan ammattilainen.
 Business-terapeutti, isä, juristi ja uupunut kansalainen.
Mutta ennen kaikkea mies matkalla kohti todellista omaa itseään.

 

       

 

 

Ajattelen, että olemme ihmiskuntana eksyneet aika pahasti.

 

Ajattelen, että etsimme elämämme tarkoitusta ja ratkaisuja ongelmiimme itsemme ulkopuolelta.

 

Ajattelen, että teemme sitä niin kiivaasti, että kadotamme itsemme ja unohdamme toisemme.

 

Ajattelen, että se on surullista.

 

Ajattelen, että elämä on ihmeellinen ja arvokas lahja, jota ei pidä haaskata.

 

Ajattelen, että elämän pitäisi olla paljon yksinkertaisempaa ja iloisempaa.

 

Ajattelen, että ihmisten olisi aika lakata pelkäämästä ja alkaa elää haluamansa näköistä elämää.

 

Ajattelen, että se on tehty äärimmäisen vaikeaksi ja pelottavaksi.

 

Ajattelen, että se on silti mahdollista.

 

Ajattelin itse kokeilla, onnistuisiko se.

 

Ajattelin kysyä, haluaisiko joku muukin kokeilla?

 

 

 

MINUSTA LYHYESTI

Valitsin kulkea perinteistä polkua elämässäni. Tulin aina toimeen kaikkien kanssa ja pärjäsin koulussa, työelämässä ja harrastuksissa. Perustin perheen ja minua siunattiin kahdella ihanalla lapsella. Sitten tulin risteykseen, jossa olikin pakko kääntyä. Tänä päivänä ammennan työelämän ja yksityiselämän kokemuksistani luodakseni ympärilleni hyvinvointia. Uskon sen lähtevän ihmisen omasta sisäisestä tasapainosta, joka on mahdollista saavuttaa kiireettömässä ympäristössä ja rakastavassa ilmapiirissä.

 

Olen tehnyt tähänastisen työurani rahoitusmaailmassa, jossa oli yllin kyllin materiaalista hyvinvointia. Psyykkisesti ja henkisesti siellä kuitenkin voitiin minun nähdäkseni aika huonosti. Niinpä jätin rahoitusmaailman taakseni ja opiskelin ensin työ- ja organisaatiopsykologiaa. Sen jälkeen suoritin 2-vuotisen Business-terapeuttikoulutuksen Tampereen kesäyliopistossa. Kaikki kysyvät aina, mikä se Business-terapeutti oikein on, joten tässä vastaus:

 

”Business-terapeutti soveltaa ratkaisukeskeisiä ja myönteisesti vaikuttavia vuorovaikutuksen tapoja ja käytännönläheisiä terapeuttisia menetelmiä, joilla voidaan ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä ja kumuloitumista sekä vahvistaa yksilön ja yhteisön voimavaroja ja toipumiskykyä. Business-terapeutti hyödyntää toipumisorientoivan lyhytterapian ja ratkaisukeskeisen coachingin metodeja  myönteisen vuorovaikutuksen edistämisessä, ongelmien ennaltaehkäisemisessä ja valmentavan (itsensä) johtamisen kehittämisessä.”

 

Ehkä olennaista on ymmärtää, että olen kouluttautunut Business-terapeutiksi, koska siinä yhdistyivät oman aiemman työurani tausta ja se, mihin nyt halusin suunnata. Ihmisenä en identifioidu Business-terapeutiksi sen enempää kuin juristiksi. Tarjoan ihmisille kohtaamisia omana itsenäni ammentaen kaikesta siitä, mitä olen oppinut ja elämässäni kokenut. Teen tätä kutsumuksesta käsin vapaa-aikani puitteissa, eikä toimintaani liity taloudellisen voiton tavoittelu. Toivon ja uskon, että se vie minut hiljalleen kohti elämää, joka kannattelee minua uudella tavalla, ja jossa voin tehdä koko ajan enemmän ja enemmän niitä asioita, joille sydämeni sykkii.

 

Osaan luoda turvallisen ja rakkaudellisen tilan, jossa on hyvä olla. Koulutustaustani ja kokemukseni perusteella ymmärrän niin materiaalisen ja arkisen maailman realiteetteja kuin näkymättömän sisäisen maailman selittämättömiä tuntemuksia. Kanssani voi turvallisesti tutkia omaa elämäänsä yhtäaikaa pää pilvissä ja juuret syvällä maassa. Psykoterapeutti tai terveydenhuoltoalan ammattilainen minä en kuitenkaan ole. Työskentely kanssani edellyttää ja tarkoittaa sitä, että osaat ja pystyt ottamaan ja kantamaan vastuun itsestäsi.

Scroll to Top